Korppipäinen mies

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Jykevä nokka, kuin valtava, musta kynsi. Sysimusta silmä, joka heijastaa kuun kalpean valon. Toisinaan maidonvalkea vilkkuluomi räpsähtää pupillin yli, ja otus näyttää hetken ajan sokealta. Sen varjo liukuu äänettömästi pitkin autiotalon pölyisiä käytäviä, koukkuiset sormet harovat ilmaa verkkoa kutovan hämähäkin tavoin. Korppipäinen mies saalistaa yössä. Se hiipii uniin ja muuttuu suureksi linnuksi. Kiiltävänmustat siivet läpsyvät äänekkäästi. Rääkäisy kiirii läpi hiljaisen yön, kynnet viiltävät ilmaa kuin sirpit…

Näen vieläkin painajaisia korppipäisestä miehestä. Alun alkaen korppipäinen ei ollut minun painajaiseni, mutta otus siirtyi uniini sen jälkeen, kun olin ottanut vastaan Emi-tyttöä koskevan toimeksiannon ja näin kammotuksen ensimmäistä kertaa.

Oli vuosi 2012, kaksi vuotta Haavemaan tapahtumien jälkeen. Olin ratkonut pari mitätöntä tapausta korppipäistä edeltävien kuukausien aikana, mutta Aanan kohtalo painoi edelleen mieltäni. Olin levoton ja ahdistunut. Tästä uudesta tehtävästä en kuitenkaan voinut kieltäytyä; Emi oli liian pieni ja liian suloinen, ja korppipäinen mies kuulosti liian kammottavalta niin pienen tytön murheiksi. Loppujen lopuksi minulla ei ollut vaihtoehtoja.

Emin maailmassa kesä oli pitkällä. Yöt olivat mustia, kuu kirkas ja korkealla. Kapeat puutalot säihkyivät päivisin auringossa kuin karkit herra Krookin lasipurkeissa. Puiston puut hehkuivat väsynyttä vihreää, ja Emin isän viulun ääni valui ikkunasta paksuna ja tummana kuin hunaja. Mutta yöllä… Silloin korppipäinen mies saalisti lapsia kuutamossa, ja Emi valvoi ikkunassaan ja vapisi.

Keskeiseksi Emin tapauksessa muodostui lintuparantajan mökki, jossa näin varmasti enemmän lintuja kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä! Siivekkäiden äänet muodostivat niin valtavan kakofonian, että pihalla oli oikeastaan turha edes yrittää puhua. Sisällä lintujen äänet vaimenivat merkillisellä tavalla, ja paikka olikin varsinainen rauhan ja levon tyyssija.

Aiemmista matkoistani viisastuneena minulla oli kamera mukanani, mutta valitettavasti lintuja ei saanut kuvata. Sain kuitenkin napattua pari kuvaa autiotalosta, jossa korppipäinen mies säilytti vankejaan. Voitte kuvitella että olin pakahtua jännityksestä, kun hirviö hiipi ohitseni autiotalon pölyisellä käytävällä, kalpean kuun luodessa viiltäviä varjoja hämärään!

En valitettavasti voi kertoa tehtävänantoni yksityiskohtia, mutta voin paljastaa, että se liittyi todistusaineiston hankkimiseen, jonka turvin Korppipäinen mies saatiin toimitettua telkien taa. Kun tehtäväni oli onnistuneesti suoritettu, jäin vielä hetkeksi Emin maailmaan. Kiertelimme yhdessä pienen kylän kauppoja, ja tein varsinaisia löytöjä eräästä ihastuttavasta korttikaupasta!

Vuonna 2013, Emin vanhempien ja tytön itsensä luvalla, tein Emin tarinasta kirjan, jonka Karisto julkaisi. Kirja sai erinomaiset arvostelut raskaan ja rohkean aiheen oivaltavasta toteutuksesta. Kuvitus puolestaan oli ehdokkaana Bratislavan kuvitusbiennaalissa vuonna 2015. Osa lukijoista totesi kirjan olleen liiankin pelottava. Toiset olivat sitä mieltä, että tarina toimii hyvin myös terapiatarkoituksessa. Emi puolestaan totesi, että kirja on ”kammottavankaunis, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hirveä”.

Mitä tulee kirjan päähenkilöihin: käsitykseni mukaan herra Krook istuu edelleen tuomiotaan vankilassa, ja toivon mukaan myös pysyy siellä. Emi puolestaan voi vaihtelevasti, ja on jatkanut terapiaansa lintuparantajan luona. Olen huomannut, että hän on sitkeä ja elämänhaluinen lapsi, joten uskon hänen aikanaan pääsevän yli tapahtuneesta. Kirjoittelemme silloin tällöin, ja viime tietojen mukaan hän on alkanut itsekin suunnitella kirjaa kokemuksistaan, mihin minä tietysti kannustan häntä täydestä sydämestä!

Vinkki: Kirjasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata kirjastoon, tai ostaa ihan ikioma vaikkapa Adlibriksestä.