Kalmasaari

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Keskellä Loputonta merta lepää yksinäinen saari aaltojen kylmässä sylissä. Sen hiekkarannat hohtavat luunvalkoisina ja jylhät rantakalliot ovat autiot tuulen temmeltää. Vain silloin tällöin rikkoo merilinnun huuto syvän hiljaisuuden. Saaressa on laguuni, pyöreä kuin täysikuu ja tyyni kuin peilin pinta, ja laguunin rannalla kylä, jossa asuu luurankoja. Syksyn ja loputtomien sateiden tullessa jokainen itseään ja luitaan kunnioittava luuranko pakenee pienen kivitalonsa suojiin ja keskittyy nauttimaan karhunvatukkateetä takkatulen lämmössä. Tuuli saa vaikertaa yksinään matalien kiviaitojen koloissa ja kahisuttaa naakanpesiä Rauniolan linnan torneissa…

Eräänä päivänä se vain ilmestyi yöpöytäni päälle, tuo ihmeellinen, lumoavankaunis otus. Sen valtavat, roosaan vivahtavat siivet värähtelivät ilmavirrassa, ja pienen pääkallon silmänaukot tuijottivat minua surumielisinä.

Vuoden 2015 syksy kultasi lehtiä ulkona. Matkalaukkuni makasi lattialla epämääräisenä vaatteiden ja sekalaisten tarvikkeiden läjänä. Olin juuri palannut ensimmäiseltä matkaltani Kalmasaarelle, ja oli päivänselvää, että olento oli kulkeutunut tähän ulottuvuuteen tavaroideni seassa.

Katselin viehkeää olentoa sydän takoen ja hien kihotessa otsalleni. Olento värisytti siipiään ja painoi ne selkäänsä vasten. Se rullasi pitkän imukärsänsä tiiviiksi sykeröksi ja painui kyyryyn kuin pelokas eläin. Mutta eläin se ei tietämäni mukaan ollut. Ei, vaikka muistuttikin aika lailla perhosta. En ollut koskaan ennen nähnyt moista otusta elävänä, mutta olin kuullut puhuttavan siitä useita kertoja, ja nähnyt sitä esittäviä piirroksia.

Olin varma, että kyseessä oli myyttinen kalmakiitäjä.

Valitettavasti olin varma muutamasta muustakin seikasta, kuten siitä, että kalmakiitäjän vangitsemisesta tai vahingoittamisesta langetettiin kovin mahdollinen tuomio.

Näin, että olennon siivet alkoivat jo kuihtua reunoiltaan…

Keksimättä parempaakaan vaihtoehtoa laskin varovasti lasikuvun lamaantuneen kalmakiitäjän päälle estääkseni sitä lentämästä pois ja vahingoittamasta itseään. Yritin syöttää sitä kaikella mahdollisella, mitä talostani löytyi, mutta se käänsi päänsä pois. Katselin sitä lumoutuneena. Sillä oli pienenpienistä nikamista koostuvaa selkäranka ja suloiset lapaluut, joista suuret siivet kasvoivat. Sillä oli jopa lonkkaluut… Katsellessani sen heinäsirkkamaisia jalkoja huomasin äkkiä, että yksi jaloista oli paksumpi kuin muut. Työnsin päätäni lähemmäksi ja tajusin, että sen jalkaan oli kiinnitetty paperinpala.

Nosti lasikupua ja yritin saada mitättömästä paperista otetta, mutta sormeni olivat liian kömpelöt. Manasin itsekseni ja juoksin hakemaan pinsetit kylpyhuoneesta. Kieli keskellä suuta irrotin paperikäärön vapisevan otuksen jalasta ja rullasin sen auki pöydälle. Käsinkirjoitettu teksti oli niin pientä, että siitä sai hädin tuskin selvää. Se oli toimeksianto…

Saamani tehtävä on ollut kaikista tähänastisista tapauksistani poikkeuksellisin ja uskomattomin, ja se jatkuu edelleen. Se tapahtuu yhtä aikaa kolmessa ulottuvuudessa, jotka vaikuttavat vahvasti toisiinsa, mikä tekee tehtävästä äärimmäisen haastavan ja mielenkiintoisen. Ja mikä vielä hurjempaa, yksi maailmoista on varsin arvaamaton. Se niin sanoakseni tekee mitä mieleen juolahtaa. Ei tosin päätä pahkaa, vaan pienellä viiveellä ja ennakkovaroitusten kera, mikä onkin yksi merkittävä syy siihen, että olen ylipäätään vielä hengissä.

Kuten sanoin, maailmoja on kolme, mutta tällä hetkellä voin kertoa niistä vain yhdestä, joka on nimeltään Kalmasaari. Ja toden totta, se on mitä merkillisin paikka! Siinä on tiettyä maagista lumovoimaa, jota en ole tavannut missään muussa ulottuvuudessa. Se on rajatilojen maailma, omituisesti sijoittuneena ajatuksen tuolle puolen. Sitä ei pysty täysin käsittämään, vaikka kuinka yrittäisi. Tehtäväni siellä tulee olemaan pitkä ja vaarallinen, ja käy minulle varsin kalliiksi. Joka tapauksessa, kaikkia asioita ei voi mitata ajassa tai rahassa, vaan esimerkiksi kauneudessa ja merkityksellisyydessä. Kalmasaaren tapauksessa mikään tapa mitata asiaa ei ole riittävä.

Matkustan saarelle uudelleen varsin pian ja kuten velvollisuuteni vaativat, kerään matkaltani etnografista materiaalia. Siispä, muukalainen, jos tahdot seurata matkaani ja tietää lisää tuosta ihmeellisestä paikasta, pysy kuulolla.

Tämä kaikki on vasta alkua…

Ai niin, jotta et turhaan huolehtisi kalmakiitäjän kohtalosta, salli minun kertoa: sain sen palautettua takaisin omaan maailmaansa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Sain myös kunnian nähdä, ensimmäisenä ihmisenä kaikista maailmankaikkeuksista, missä tuo ihastuttava olento ja tuhannet sen kaltaiset viettävät merkillistä elämäänsä…